Näyttelytoiminta Paviljongilla


Hietsun Paviljongin Juhlasalia on mahdollista käyttää taidenäyttelytoimintaan. Otamme näytteille seinälle ripustettavia teoksia, jotka eivät ole sisällöllisesti ristiriidassa Paviljongin monimuotoisen käytön kanssa. Veistoksia tai muuta kolmiulotteista taidetta emme voi tilaan ottaa salin muun vuokraustoiminnan vuoksi. Näytteilleasettaja valvoo itse näyttelyään ja päättää päiväkohtaiset aukioloajat.

Näytteilleasettajan tulee varautua siihen, että näyttelyn aikana erityisesti viikonloppuisin (pe–la) ja toisinaan arkisin tilaa vuokrataan yksityistilaisuuksiin. Tilaisuudet painottuvat ilta-aikaan. Yksityistilaisuuksien aikana näytteilleasettaja ei voi olla paikalla valvomassa näyttelyä.

Näyttelyn aukioloajat sovitaan noin kaksi viikkoa ennen näyttelyn alkua varauskalenterin tilanteen sallimissa puitteissa. Neljä viikkoa kestävissä näyttelyissä kahden viimeisen viikon aukioloajat sovitaan näyttelyn alkaessa.

Näytteilleasettajalla ei ole oikeutta kajota Hietsun Paviljongin pintoihin, kuten kiinnittää seiniin tai tolppiin tauluja nauloilla tai poraamalla. Teoksia saa ripustaa ainoastaan niille seinille, joissa on tauluja varten asennetut ripustuskiskot. Teoksia ei myöskään saa ripustaa tilassa sijaitseviin pilareihin. Eteisaulaan ja käytäville saa ripustaa teoksia ainoastaan erikseen sovittaessa. Näyttelyn ripustuksen tulee olla sen verran väljä, että juhlasalin yleisilme säilyy rauhallisena tapahtumakäyttöä ajatellen. Näytteilleasettajan tulee nimetä näyttelylleen kuraattori, jonka kanssa ripustuksesta ja teosten määrästä sovitaan ennen ripustuspäivää.

Näyttelyn ollessa suljettuna, tulee mahdollinen esite- ja oheismateriaali siirtää pois salista ja yleisistä tiloista. Näytteilleasettaja huolehtii myös siitä, että Juhlasali ja yleiset tilat jäävät siistiin kuntoon muita tilaisuuksia varten.

Jos näyttelyssä on esillä arvotaidetta, näytteilleasettaja on velvollinen ottamaan sille vakuutuksen.

Hinnat:

2 viikkoa: 500€ + alv 24%
4 viikkoa 1000€ + alv 24%

Hinta sisältää näyttelyn ripustuspäivän, avajaispäivän (su–to) ja näyttelyn purkuun varatun päivän kokonaisvuokra-ajan puitteissa. Näistä tulee sopia tarkemmin näyttelytilan varauksen yhteydessä. Salien yleiset vuokrausehdot pätevät muilta osin myös näytteilleasettajiin.

Tiedotamme mielellämme näyttelyistä mm. Facebook-sivuillamme. Katso täältä tiedotusohjeet.

 

Pohjapiirustus ja ripustuskiskojen mitat.
Klikkaa tästä: PDF