Syytettynä Markus Nummi
“Kaikki ne pienet enkelit, jotka mummo oli estänyt tulemasta ihmisiksi, kerättiin painoksi oikeuden vaakakuppiin. Hän sai kahdeksan vuotta.”
“Se joka näkee kauneutta täällä alhaalla ja siitä muistaa todellisen kauneuden saa siivet ja yrittää nousta lentoon mutta ei jaksa enempää kuin linnun lailla kohottaa katseensa ylöspäin ja kun se silloin unohtaa kaiken täällä alhaalla, saa se hullun nimen.”
“Ja kätilöntaitomme toteaa siis, että kaikki tämä on elinkelvotonta eikä sitä kannata ryhtyä kasvattamaan.”
“Runoilijan tehtävä ei ole kertoa jo tapahtunutta vaan mikä on mahdollista (dunata) näköisyyden (eikos) tai välttämättömyyden (anankaion) mukaan […] [Historia] kertoo tapahtuneesta, [runous] siitä mitä voisi tapahtua.
Runous on siten historia filosofisempaa ja vakavampaa, sillä runous puhuu kokonaisuuksista (katholou), historia taas yksittäisestä (hekastos).”
“”Tämä on muistikirja, jonka hankin tätä tehtävää varten. Kirjasin siihen kaikki työhöni liittyvät keskustelut ja kuulustelut. Mutta merkitsin muistiin myös henkilökohtaisempia huomioita ja niin sanottuja tunnelmapaloja, en nyt aivan runoja sentään. Sanojen ajatteluun on taitanut allekirjoittaneelle siunattua jonkinlaisia luontaisia kykyjä. Moni työtoveri on kuulustelupöytäkirjojani luettuaan ihmetellyt kuinka en ryhtynyt kirjailijaksi […] Työuran osalta kutsumukseni oli kuitenkin olla oikeuden ja järjestyksen palvelija. Totuuden palvelija. Kirjailihan voi panna tekstiin omiaan […] Luikurin laskettelulla ja jutun iskemisellä on oma pienoinen paikkansa elämän viihdepuolella. Mutta poliisimiehen rooliin ne eivät kuulu.””
“”Maailma on talttumaton virta, ei sitä mikään pysäytä, mutta liikkeen näkee yhdestäkin ikkunasta.””
Hietsun paviljongilla käydään Taiteiden yönä käräjiä eli keräännytään yhteen kuuntelemaan musiikkia, ihmettelemään kuvataidetta ja keskustelemaan kirjallisuudesta. Kirjallisuuden osalta kello 20:00 syytettynä on Markus Nummi erinomaisen Käräjät romaanin kirjoittamisesta ja suomalaisen sanakulttuurin tuottamisesta näinä vaikeina aikoina, jona virallinen valtion leikkauslinja on lähes kriminalisoinut kulttuurin ja erityisesti vapaan kentän suomalaisen kulttuurin.
Nummen tapauksessa kyse on vieläpä paatuneesta taparikollisesta, joka aloitti fiktiivisten kirjojen kirjoittamisen jo varhain sen sijaan, että olisi valmistunut kunnolliseksi rankelaiseksi vain tapahtuneisiin faktoihin keskittyneeksi historioitsijaksi ja on harrastanut sittemmin erinomaisten taiteellisten tuotosten, kirjallisten ja elokuvallisten tekemistä, vaikka nämä eivät ole juurikaan lisänneet julkisen sektorin kantokykyä tai vähentäneet valtiovelkaa vaan täyttäneet ihmisten päät kielellisillä kuvitelmilla.
Kriminaalilääketieteen näkökulmasta voisimme Nummen tapauksessa puhua myös sukuviasta, perinnöllisestä degeneraatiosta.
Ja niinpä nyt lähes 15 vuoden kirjallisen tauon jälkeen Nummi on jälleen retkahtanut laskettelemaan luikuria ja vieläpä julkaisemaan suurromaanin. Epäilys on, että kyse ei ole vain jumalallisen inspiraation huumasta, taiteellisesta hulluudesta ja taiteilijan syyntakeettomuudesta tekoonsa vaan Nummi on aivan tietoisesti suunnitellut ja valmistellut taiteellista teostaan hyvin pitkään ja keplotellut siihen vieläpä taiteellista rahoitusta, joka olisi pitänyt käyttää isänmaallisemmin, vaikka hyvin ansaitsevien verohelpotuksiin.
Arvioitavana on myös, millainen rikos on kyseessä? Onko kyse vain lääninetsivän totuudellisesta raportoinnista vai onko teoksessa myös tuomittavia taiteellisia ja lukijoita mahdollisesti taiteen pariin ajavia kuvitteellisia elementtejä. Onko kyse vain oikeudellisista faktoista, historiasta vai runoudesta ja mikä edes on lopulta näiden ero?
Näinä pettävien narratiivien vahingollisina aikoina, Nummi kirjoittaakin röyhkeästi todellisuudesta tarinan tai montakin sellaista samaan soppaan ja sekoittaa vielä tunteita tosiasioihin.
Mutta täytyykö nyt joku taiteesta tuomita? Kyllä vaan pitää. Ja miksi ei siis hienon kirjan kirjoittanutta Markusta.
Nummi on itse puolustautunut sillä, että ei ole itse lukenut kirjaa vaan ainoastaan kirjoittanut sen ja kaikki taiteelliset tulkinnat tästä ovat yksin lukijoiden vastuulla. Mutta mitä sanovat lukijat? Ovatko he valmiita myöntämään syyllisyytensä? Ovatko lopulta syyllisiä hyviä kirjoja vielä kaipaavat ja himoitsevat lukijat? Appelsiinien etsijät vai niiden tarjoajat? Pitäisi myös lukijat tuomita taiteen harrastamisesta näinä synkkinä aikoina.
Miksi hävettävä taiteen ja vielä korkean taiteen rikos yhdistää edelleen ihmisiä ja saa heidät kokoontumaan Hietsun paviljongille niin kuin sikiönlähdetyksen vaiettu, salattu ja hävetty rikos yhdisti aikoinaan eteläpohjalaista kylää ja luultavasti tulee sen jälleen tekemään uudessa uljaassa maailmassamme, etenkin jos valtiollisia synnytystalkoita ei nyt saada heti aikaiseksi.
Mutta kannattaako tähän maailmaan enää synnyttää taidetta tai kirjoja? Kannattaako jo liudan kirjoja kirjoittaneen köyhän taitelijan, joka tuskin pystyy elättämään edes itseään, edelleen kirjoittaa vaan uusi romaani? Olisiko vain parempi todeta taiteelliset ajatukset elinkeinokelvottomiksi ja abortoida ne pois kuten kätilön poika Sokrates teki huonoille ja tuottamattomille ajatuksille.
Nummea taiteen rikoksesta kuulustelee Hietsun kirjallisilla käräjillä entinen maallikkotuomari ja käräjäoikeuden lautamies, Hietsun paviljongin puolijauhoinen toiminnanjohtaja Markku Koivusalo.
Mutta näissä taiteen kansankäräjissä kuulustelu ja tuomioikeus on myös kaikilla paikalle kerääntyneillä kansalaisilla.
Tule sinäkin tuomitsemaan ja arvioimaan suurta romaanitaidetta ja tunnustamaan sen vahingolliset seuraukset itsessäsi.
Äläkä astu harhaan, sillä Hietsun paviljongilla ”onni on askeleen päässä”.
Avoin pääsy !
Järjestäjä: Töölön kaupunginosat – Töölö Ry. & Hietsun paviljonki